Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Työnnän pullat uunihin, vedän ulos valmihin, näen piipusta, kun savu kohoaa…

Suositussa lastenlaulussa lauletaan, kun Leipuri Hiiva leipoo kaakut kumputiellä. Minä joudun häpeäkseni myöntämään, että olen kaukana Leipuri Hiivasta. Leivonta ei ole koskaan kolahtanut – liekö siihen syy, että olen kädentaidoiltani kömpelö vai että minulta puuttuu silmää ja mielikuvitusta loihtia mitä upeampia leivonnaisluomuksia. Leivontabravuurini rajoittuvatkin perinteisiin sämpylöihin ja murean keksipohjan juustokakkuun (joka ei kuitenkaan lopulta edes hyydy). Google-haun antamat sadat leivontablogit aiheuttavat minulle lähinnä ahdistusta ja reseptien monimutkaisuus lamaannuttaa innostuksen heti alkuunsa. Toivotonta! Mitä tehdä?

Maakunnassamme on monia kahvila-konditorioita ja leipomoita, joista on mahdollista tilata tai ostaa suoraan vitriinistä mitä herkullisimpia suolaisia ja makeita herkkuja. Lähikaupan hyllyissä on ilahduttavan paljon lähileipomoiden tuotteita. Mikäli leivontakärpänen ei ole siis purrut, ei ole syytä vaipua synkkyyteen, sillä vaihtoehtoja tarjottavaksi löytyy paljon. Konditorioista ja leipomoista on mahdollista tilata omannäköisiä herkkuja – kakut ovat räätälöitävissä kuin vaatteet konsanaan ja lähileipomon tuoreen leivän tuoksu on suorastaan huumaava! Luulen, että syy siihen, miksi leivonta ei minuun kolahda, juontaa juurensa siihen, että en ole makean perään (tiedän, outoa). Sen sijaan olen perso kaikille suolaisille herkuille, kuten sämpylöille ja suolaisille piirakoille. Suolaisiin leivonnaisiin innostun paljon enemmän kuin makeisiin – esimerkiksi pinaatti-juustosarvet tai siemennäkkäri ovat herkkuja, joita uskaltaisin heikolla hetkellä kotikeittiössäkin kokeilla. Kuitenkin mystinen fakta on, että muiden tekemät leivät maistuvat aina paremmilta. Näin ollen taidan ostaa sämpylät ja muut leivonnaiset jatkossakin lähileipomosta. Siten annan heidän käsityölleen ja tarinoilleen suuren arvostuksen.

Sikses makeaa ja suolaista joulua!

Sillai kai?

Tuuli

Kestävyyttä ja kasvisruokaa

Sikses-hankkeemme järjestää marraskuun lopulla ammattikeittiöille kaksi tilaisuutta, joissa maakunnan keittiöhenkilökuntaa pääsee kokeilemaan uusia EkoCentrian ammattikeittiöille suunnittelemia kasvisruokaohjeita käytännössä. Tavoitteena on, että keittiöt saavat uusia ideoita ruokalistoilleen.

Kaikenlainen kestävä ja vastuullinen tuotanto on noussut esille viime vuosina. Myös vastuullisiin elintarvikehankintoihin kiinnitetään huomiota. Tällöin tarkoitetaan raaka-aineen tuotannon ympäristövaikutuksia, eläinten hyvinvointia, elintarviketurvallisuutta ja myös sosiaalista vastuullisuutta. Kasvisruoka ja vielä sillä tavalla tuotettuna, että suurin osa raaka-aineista saadaan paikallisesti tai ainakin kotimaisena, on yksi vastaus kestävään tuotantoon. Julkisten keittiöiden tarjoama ja heidän käyttämänsä raaka-ainemäärät eivät ole pieni juttu. Ei ole aivan sama, mitä tarjotaan ja mistä raaka-aine on peräisin.

Kasvisruoka ei pidä nälkää. Tällaisia väitteitä kuulee ja ne varmaan pitävät osittain paikkansakin. Avainjuttu on tehdä kasvisruoista ravitsevia ja maittavia. Tälle rintamalle ovat onneksi monet toimijat lähteneet – siis kehittämään ammattikeittiöille reseptejä, joissa pääosaa näyttelevät kotimaiset, täyttävät kasviproteiinit. Kaikkein proteiinipitoisempia kotimaisia kasvisraaka-aineita ovat herne, härkäpapu, hamppu ja täyssyväviljat. Eikä pidä unohtaa kvinoaa, jonka välttämättömät aminohapot ovat oikeissa suhteissa.

Kasvisruoka voi olla pääruoka tai lisuke. Kasvisruokaa voi olla tarjolla joka päivä tai muutaman kerran viikossa. Kerran viikossa voi olla pelkästään kasvisruokapäivä. Kukin valitsee oman tapansa toteuttaa tavoitteensa vähentää ruoan ilmastovaikutuksia.

Myös me kuluttajat voimme lisätä kasviruokien tekemistä ihan omissa kotikeittiöissämme. Itse aion kokeilla viikonloppuna hernerouhe-ruusukaalipaistosta gluteenittomaksi tuunattuna, kvinoalla muuten. Onhan nyt ruusukaalin paras sesonki menossa.

Helppoja ja hyviä reseptejä löytyy Kasviproteiinistavoimaa! -reseptivihkosta.

Kotonakin myös muistamme, että emme ruoki hukkaa – emme sitä biojäteastiaa tai omaa vyötäröämme. Herkkupäiviäkin saa olla, mutta arjessa meillä pitäisi olla järki mukana ja meidän kannattaa muistaa Ilmasto-opas.fi:n ohje – ”tyhjien kalorien välttäminen on hyväksi ilmastolle, vyötärölle ja lompakolle”. 

Sillai kai ja eikös niin? 

Jaana 

Satakunta - ruokamaakunta

Kuluva vuosi on juhlavuosi monella tavalla. Mikä hienointa, saamme juhlia Suomen 100-vuotista taivalta itsenäisenä tasavaltana. Moni järjestökin juhlii satavuotista toimintaansa, niin myös maatalousyrittäjien, ruoantuottajien etujärjestö MTK, MTK-Satakunta ja monet paikalliset tuottajayhdistykset. Ruokamme tuottajat saavat juhlia vaativan työnsä lomassa. Tosin tällä hetkellä juhlamieltä latistavat surkeat sadonkorjuuolosuhteet.

Suomalaisella maaseudulla, ruoantuotannolla ja metsätaloudella on aina ollut merkittävä rooli itsenäisen Suomen historiassa. Yhdessä ne muodostavat vahvan kasvutarinan. Maatalousvaltainen, pohjoinen maa on kehittynyt voimakkaasti, monipuolistanut elinkeinorakenteensa, kansainvälistynyt sekä kokenut talouden nousut ja laskut.  Elinkeinossamme, pelloilla ja metsissä, korostuu edellisten sukupolvien tekemä työ, joka on luonut pohjan nykyiselle toiminnalle sekä tiloilla että järjestötyössä. Voimme ja meidän tulee olla kiitollisia heidän työstään.

MTK-Satakunnan 100-vuotisjuhlassa juhlapuheen piti MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila. Haluan lainata otteen hänen puheestaan. ”Kaikista aineksista, ahkerista ihmisistä ja viljavasta maasta, on rakentunut vuosisatojen aikana vahva ruokamaakunta. Sitähän Satakunta on vielä tänäkin päivänä. Kyseessä ei ole pelkästään vahva maatalous, vaan eturivin ruokateollisuus ja koko ruokakulttuuri. Satakunnan vahvuus on monipuolisuus. Kasvintuotannossa korostuvat erikoiskasvit. Kotieläintuotannossa on nähty valtava rakennemuutos, mutta olemassa olevat yksiköt ovat erittäin kilpailukykyisiä Suomen mittakaavassa. Kunnia-asiana on ollut se, että maataloustuotteet jalostetaan mahdollisimman pitkälle oman maakunnan alueella. Sitä kautta luodaan työtä ja hyvinvointia omalle alueelle. Sama koskee myös metsätaloutta ja puun jatkojalostusta. Maatalousyrittäjät ovat monet taistelut taistelleet, kun ovat puolustaneet ja kehittäneet ruokateollisuuttaan. Yhtenä esimerkkinä on sokeritehtaan rakentaminen Säkylään. Tänä päivänä tästä teollisesta keskittymästä on muodostunut yksi Suomen elintarviketalouden lippulaivoista. Uusimmista investoinneista voi mainita Rauman broileritehtaan.” Laittamattomasti sanottu.

Sataa vuotta juhlittaessa katsellaan väistämättä menneisiin vuosiin ja tapahtumiin - niin on hyvä ja ihan terveellistä. Miten se menikään - ”Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten” (Adolf Ehrnrooth). Tulevaisuuden pohdinta on kuitenkin aina tarpeellista ja ehdottoman välttämätöntäkin. Maataloutemme on osa Eurooppaa ja globaalia maailmaa - ei voida vain sopeutua, jäädä ajopuuksi tai luottaa vain jonkun muun tekemisiin.

Lyhyemmällä tähtäimellä haasteet ovat edessä jälleen kerran EU:n yhteisen maatalouspolitiikan jatkosta neuvoteltaessa. Tulevana talvena ratkaistaan pitkälti EU:n maatalouspolitiikan periaatteet ensi vuosikymmenelle. Muutokset voivat olla merkittäviä, ja maatalousyrittäjien, samoin kuin koko ruokaketjun on varauduttava niihin. Tulevaisuutta on, että rakennekehitys etenee ja teknologia kehittyy. Joka puolella puhutaan digitalisaatiosta ja robotisaatiosta, niiden etenemisessä myös maatalouden on pysyttävä kärkijoukoissa. Ilmastonmuutos ja sen hillintä luovat elinkeinolle omat haasteensa. Liekö maataloutemme toimintaympäristö ollut koskaan seesteinen tai ongelmaton - elinkeinoon kohdistuvat haasteet ovat vain olleet erilaisia eri aikakausina. Meillä on EU:n nuorimmat ja koulutetuimmat yrittäjät, jotka varmaan pystyvät ottamaan moninaiset haasteet vastaan.

MTK:n juhlavuoden yhtenä tavoitteena on vahvistaa maatalousyrittäjien ylpeyttä omasta työstään ja ammatistaan. Terveen ylpeyden aiheena voidaan pitää sitä, että pohjoisista olosuhteista huolimatta Suomi on aidosti itsenäinen kansakunta myös siinä mielessä, että kykenemme tuottamaan ruoan kansalaisillemme. Oma ruoantuotanto on turvallisuutta. 

Sillai kai? Maarit Hollmèn

järjestöagrologi

Sienisadon hyödyntäminen

Sienisadon hyödyntäminen on tuttua näin syksyisin. Monella yrittäjällä on tuttuja poimijoita, jotka toimittavat metsän aarteita - sieniä ja marjoja - kiireiselle yrittäjälle. Sienet monipuolistavat ruokalistaa ja maistuvat niin arjessa, kuin juhlassa.

Kulunut syksy on ollut vähäsatoinen sienien osalta. Tosin tuttuja sieniä, kuten keltavahveroita, on voinut poimia elokuusta lokakuulle. Herkkutatteja näkyi vähäisesti, mutta suppilovahveroita tuntuu löytyvän edelleen kivasti. Alkukauden sienet maistuvat heti poiminnan jälkeen kevyesti pannulla sipulin kanssa pyöräytettynä.

Kaikenlaiset uudet ohjeet viehättävät. Näin kansallisen korvapuustipäivän kunniaksi halusin jakaa kansaanne sienipuustien ohjeen. Ota vinkki talteen ja vielä ei ole liian myöhäistä tehdä metsäretkeä.

Sienipuustit

Taikina

5 dl vettä

pussi kuivahiivaa

0,5 dl siirappia

1–2 tl suolaa

yhteensä 10-12 dl vehnä ja grahamjauhoja

0,5 dl rypsiöljyä

Täyte

3 dl esikäsiteltyjä sieniä

200 g sulatejuustoa

0,5 dl ruohosipulisilppua (sipulia)

0,5 tl suolaa

Voiteluun kananmunaa

Pinnalle: pellavansiemeniä tai juustoraastetta

1. Liuota hiiva haaleaan veteen. Lisää siirappi ja suola. Alusta taikina vehnäjauhoilla ja grahamjauhoilla ja lisää lopuksi öljy.
2. Sekoita sulatejuustoon esikäsitellyt sienet. Mausta seos yrttisuolalla.
3. Jaa taikina kahtia ja kauli se kahdeksi suorakaiteeksi.
4. Levitä täyte levyille.
5. Kääri rullalle. Leikkaa noin viiden sentin paloiksi. Litistä palojen keskikohdat kuten korvapuustit
6. Kohota, voitele ja ripottele pintaan pellavansiemeniä, juustoraastetta tai kuivattuja yrttejä.
7. Paista 200 asteessa noin 20 min. Nauti salaatin kera tai iltateen herkkuna.

Sillai kai? 

Anna

MTK 100 juhlahumua Maaseudun keitaalla SuomiAreenassa

MTK:n 100-vuotisjuhlinta näkyi, kuului ja maistui iloisella Maaseudun keitaalla Rumpalipuistossa SuomiAreenassa 2017. Maaseudun elinkeinojen ja yrittäjien ajankohtaiset asiat nostettiin SuomiAreena kävijöiden ja päättäjien tietoisuuteen reippaalla otteella. 

MTK 100 toiminnallisella Maaseudun Keidas -alueella SuomiAreenassa keskusteltiin vastuullisuudesta nykypäivän maa- ja metsätaloudessa ja maaseutuyrittäjyydessä. Tarjolla oli maistiaisia, kilpailuja, kuusentaimia, asiaa ja viihdettä. Keidas toteutettiin yhdessä järjestö- ja yrityskumppaneiden kanssa: MHY-Satakunta, MTK-Satakunta, Satakunnasta ­– Sikses parasta -hanke, Lomalaidun ja Ruokatieto Yhdistys ry / Hyvää Suomesta. Lisäksi mukana oli joukko MTK 100 juhlavuoden valatakunnallisia yrityskumppaneita: HK Scan, Valio, Sampo Rosenlew ja Valtra.

Maaseudun keidas sai hienon vastaanoton ja keitaalla vieraili kolmen päivän aikana lähes 10 000 ihmistä. Keskusteluissa peukutettiin kotimaisen ruoan puolesta, vaihdettiin kokemuksia metsänhoidosta sekä vinkattiin mielenkiintoisista maaseutumatkailun kohteista. 

Maa - ja metsätalousyrittäjien ajankohtaiset asiat nostettiin esille myös keskustelutilaisuudessa ja torivarteissa. MTK:n paneelikeskusteluun "Biotalous - ilmastomuutoksen syntipukki vai ratkaisu? osallistuivat MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, johtaja Mari Pantsar Sitrasta ja suojeluasiantuntija Otto Bruun Suomen luonnonsuojeluliitosta. 

MTK:n torivartti ”Puusta vai muusta - kuka tunnistaa mitkä tuotteet on valmistettu puusta ja miten?” pidettiin 11.7.2017 MTV-lavalla. Torivartin materiaalituntemustestiin osallistuivat Markus Nissinen, kenttäpäällikkö, MTK, Antti Rajakangas, kansanedustaja, Hanna Hilden, Porin kaupunginvaltuutettu ja Esa Halonen, metsäasiantuntija, MHY Satakunta. Torivartin juonsi MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi.

MTK:n torivartti "Kesää keitossa - kuka poimii nopeimmin maukkaimmat ja kotimaisimmat raaka-aineet ja käsittelee ne soppakuntoon?" esitettiin 12.7.2017. Maaseutunuorten kesäkeittoaineksia olivat hämmentämässä Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskuksen ylijohtaja, Jan Koskinen, K-Supermarket-kauppias ja Erika Koivumäki, maanviljelijä, MTK-Satakunnan johtokunnan jäsen. Maaseutunuorten asiamies Heidi Siivonen ohjeisti kisaajia ja leikkimielisen kisan juonsi MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi.

Sillai kai? 

MTK 100 vuotta kasvua nyt ja tulevaisuudessa, 

Bettina Lindfors
MTK 100 tuottaja

Torivartit ovat katsottavissa MTV-katsomossa: 

https://www.katsomo.fi/#!/ohjelma/33001006/suomiareena .

Käy myös katsomaassa MTK 100 juhlavuoden kuulumiset www.kasvutarinoita.fi tai mtk.fi #mtk100 #kasvutarinoita 

Satakunnan monipuolinen ruokaketju esittäytyi Eduskuntatalossa 20.9.2017

Satakunnassa on monipuolinen ruokaketju, mistä voimme kaikki olla ylpeitä! 

Satakunnasta – Sikses parasta –hanke ja Satakuntaliitto järjestivät 20.9. klo 10-14 Eduskuntatalon lähetystöjen vastaanottotilassa esittelytilaisuuden, missä kansanedustajilla ja eduskunnan henkilökunnalla oli mahdollisuus maistella satakuntalaisia puhtaita, aitoja makuja. Ajatus satakuntalaisen ruokatuotannon esittelyyn eduskunnassa syntyi kansanedustaja Jari Myllykosken kanssa käytyjen keskustelujen yhteydessä. Tapahtuma sai runsaan osanoton ollen samalla kunnianosoitus satakuntalaiselle monipuoliselle ruokaketjulle. Pääroolissa olivat tietysti tuottajat ja yritykset sekä heidän tuotteensa että satakuntalainen ruokatuotanto-osaaminen. Satakunnalle ominaisesti mukaan oli lähtenyt monipuolisesti niin isoja kuin pieniäkin toimijoita – ylpeys oman maakunnan makuelämyksistä on yhteinen!

Kuvassa kansanedustaja Jari Myllykoski ja valtiovarainministeri Petteri Orpo Härkälän Puutarhan omistajien Mikko ja Piia Härkälän kanssa. (Kuva: Aaron Kallinen)

Satakunnalla on vahva osaaminen ja perinteet ruoantuotannossa ja ruokaketjun kehittämisessä. Puhdas, aito maku näkyy raaka-aineissa ja tuotteissa. Vastuullinen lähellä tuotettu ruoka on usein ekologinen valinta, mutta sillä on vaikutusta myös paikallistalouteen ja työllisyyteen. Tilaisuudessa kuuluikin koko ajan vilkas puheensorina ja tuottajat pääsivät kasvotusten keskustelemaan ja tuomaan tuotteitaan esille. Satakunnan runsas ja monipuolinen ruoka-aitta ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Makuja ihasteltiin, uutuuksiin tutustuttiin ja osanottajat esittivät aitoa kiinnostusta tuottajia ja tuotteita kohtaan.
Satakunnan alkutuotanto on vahvaa. Noin 70 % koko maan punajuurisadosta ja 99 % pinaattisadosta kasvaa satakuntalaisessa maaperässä. Avomaankurkkuja, punajuuria ja kurpitsaa kasvatetaan jalostettavaksi sekä Satakunnassa että muuallekin. Myös lihantuotantomme on monipuolista ja vahvaa. Broilerien ja sikojen määrä keikkuu maan kärkisijoilla ja tuotamme myös suuren osan kotimaisesta kalkkunanlihasta. Siika, silakka ja muikku ovat myös tunnettuja satakuntalaisia, mutta muutkin järvi- ja merivesien antimet, kuten ahven, hauki ja rapu – särjen kasvavaa suosiota unohtamatta -  ovat maakunnan kasvatteja.

Apetitin järvikalapihvit "hampurilaistyyliin" veivät kielen mennessään. (Kuva: Aaron Kallinen) 

Elintarvikealan kärkiyrityksiä

Raaka-aineiden jalostus Satakunnassa on vahvaa ja esimerkiksi kaikki Suomen kaupoissa myytävä perunajauho on valmistettu Kokemäellä, Satakunnassa. Satakunnassa on lähes 200 tärkkelysperunanviljelijää ja perunasta valmistetaan maakunnassa perunajauhoa, -proteiinia ja -rehua. Myös teollisuuden jalostamista vihanneksista jopa 75 % tuotetaan Satakunnassa ja lähes kaikki kotimaiset viljellyt herkkusienet kasvatetaan meillä.
Valtakunnallisesti tarkasteltuna Satakunnassa toimii useita elintarvikealan kärkiyrityksiä siipikarjan, kasvisten ja sokerin jalostuksessa sekä valtakunnallisesti merkittäviä lihan- ja kalanjalostajia, leipomoita ja kasvihuonetuottajia.  Maakunnassa on myös monipuolinen juomateollisuus osana elintarviketeollisuutta. Ruoka-ala työllistää Satakunnassa suoraan 11 612 henkilöä.

Matti Kotaja esittelee Ruusun Terälehtihilloa kansanedustaja Katja Hänniselle. Taustalla Tuomisen tilan Merja Peltonen maistattamassa mansikkakuohujuomaa ja etualalla Anna Kari ProAgria Länsi-Suomesta kertoo Koivun Tyrnitilan tuotteista. (Kuva: Aaron Kallinen)

Hanke kannustaa kasvuun

Satakunnasta - Sikses parasta on tiedonvälityshanke, joka toimii paikallisesti tuotetun ruoan puolestapuhujana ja satakuntalaisen ruoan tunnettuuden lisääjänä. Hankkeessa edistetään erityisesti paikallisten tuotteiden pääsyä eri markkinakanaviin. Hankkeessa ovat mukana Satakunnan keskeiset elintarvikealan kehittäjäorganisaatiot Pyhäjärvi-instituutti, Satafood Kehittämisyhdistys ry ja ProAgria Länsi-Suomi. Hankkeen rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Satakunnan ELY-keskuksen kautta.

Sillai kai? 

Ansa

Sikses parasta kesä on ollut lähiruoan ja viestinnän täyteinen

Kulunut kesä on mennyt hurjaa vauhtia ja ollut samalla täynnä uutta ja ihmeellistä.  Työskentelin kesän Pyhäjärvi-instituutissa Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeen kesätyöntekijänä. Kesäni kuluikin pitkälti lähiruoan ja viestintätehtävien parissa.

Yksi kesätyöni tehtävistä oli kiertää ympäri Satakuntaa kesän lähiruokatapahtumissa ja tutustuttaa ihmisiä satakuntalaiseen lähiruokaan sekä Sikses parasta -hankkeeseen. Tapahtumissa kohtaamani ihmiset olivat yllättävän kiinnostuneita lähiruoasta ja usein totesivat lähiruokateeman olevan tärkeä aihe monenkin näkökulman kannalta. Pitkin kesää kuitenkin huomasin, että lähiruoka on monelle toisaalta vieras ja ehkä hieman haastavakin aihe. 

Kesän aikana tutustuin moneen uuteen satakuntalaiseen 
tuotteeseen jasuosittelen muitakin tutustumaan!
Löytyy vaikka mitä tarjontaa.

Osa ei välttämättä tiedä, mitä lähiruoalla tarkoitetaan tai miten se tarkemmin määritellään. Osa taas ajattelee, ettei muista tai tiedä ollenkaan paikallisia tuottajia tai tuotteita. Kuitenkin, kun heille hieman muistuttelee mieleen tuttuja tuottajia ja tuotteita, alkaa ne tupsahdella ihmisten muistiin. ”Niin joo, kyllähän mä niitä kaupasta ostan viikoittain”, kuului monen suusta pienen pohdinnan jälkeen.

Yksi kesän mieleenpainuvimmista tapahtumista oli heinäkuussa Porissa
järjestetty SuomiAreena. Muun muassa Tarja Halonen kävi puolisonsa
Pentti Arajärven kanssa Sikses parasta -osastolla 
maistelemassa satakuntalaisia makuja!

Ihmiset siis kyllä tietävät ja tuntevat, mutta saattavat olla hieman ruosteessa, lähiruoan suhteen. Sikses parasta -hankkeen yhtenä tavoitteena onkin lisätä satakuntalaisen lähiruoan tunnettuutta. Toivottavasti meidän kesän tapahtumissa ruoste lähiruokateeman ympäriltä edes osittain katosi, ja satakuntalainen lähiruoka paikallisine tuottajineen ja tuotteineen jäivät moniin mieliin!

Erilaiset viestintätehtävät ovat kiehtoneet itseäni opintojeni myötä. Sikses parasta -tiedonvälityshankkeessa työskentely olikin erinomainen tie omien viestintätaitojen kehittämiseen. Kuluneen kesän aikana sain tehdä mitä moninaisempia viestintätehtäviä. Työstin muun muassa uutiskirjeitä, tein yrityshaastatteluja, päivitin sosiaalista mediaa ja valokuvasin monenmoista lähiruokaa. Myös erilaiset palaverit, kohtaamiset tuottajien sekä kesän tapahtumissa käyneiden ihmisten kanssa kehittivät varmasti viestintä- ja työelämätaitojani.

Sikses parasta -hankkeen kesätyö tarjosi hyvin monipuolista tekemistä niin tietokoneen näppäimistön kuin lähiruoankin äärellä. Kuluneen kesän myötä satakuntalainen lähiruoka on vielä enemmän lähellä sydäntäni. Lisäksi olen yhä varmempi siitä, että viestintäala on yksi tulevaisuuden työelämän haaveistani.

Ja pääsihän sitä omiakin makunystyröitä hellimään
lähiruoalla moneen otteeseen kesän aikana.
Reposaaressa sijaitsevan Merry Monkin
openburger oli äärimmäisen hyvää!

Valokuvaaminen on mukavaa puuhaa ja 

sitä sai tehdä kesällä yllin kyllin!

Kiitos kaikille Sikses parhaasta kesästä – toivottavasti vielä nähdään! 

Sillai kai? Heidi

Mistä lähiruoka meille kertoo?

Lähellämme on tuotettu ruokaa toki jo vuosisatojen ajan, mutta sanana ”lähiruoka” alkoi kiinnostaa vasta kymmenisen vuotta sitten. Satakuntalaista ruokaketjuakin on kehitetty monipuolisilla hankkeilla koko Suomen EU-jäsenyyden ajan, mutta ensimmäinen varsinainen hakemus lähiruokahankkeesta jätettiin Satakunnan ELY-keskukseen vasta 10.1.2012. Verraten lyhyessä ajassa lähiruoka on siis edennyt kauppoihin, Facebookiin, ravintoloihin, hallitusohjelmiin ja ennen kaikkea kuluttajien huomion keskipisteeseen. Mutta mitä kaikkea lähiruoka on ehtinyt meille jo opettaa tässä lyhyessä ajassa? Ainakin se on kiinnittänyt huomiotamme ruuan alkuperään ja tarinaan, talouteen ja vastuullisuuteen.

Alkuperästä ja tarinoista. Tulee ruoka sitten lähitilalta, kauempaa Suomesta tai muista maista, on lähiruuasta puhuminen nostanut kuluttajien kiinnostuksen ruuan alkuperän ja tuotannon selvittämiseen täysin uudelle tasolle. Joutsenlippu on vuosien ajan kertonut alkuperämaan, mutta tuon hienon merkin lisäksi tarvitaan jo lisää infoa: millä kylällä broileri on tuotettu, kuka on porkkananviljelijä ja minkälaisessa meijerissä maito on jalostettu. Myös ravintoloissa löytyy ilahduttavan monesti raaka-aineen alkuperä painettuna jo menusta ja ainakin sen kotimaa pystytään kysyttäessä ilmoittamaan. Hyvä merkki on nykyään sekin, että mikäli ravintoloissa käytetäänkin ulkomaista raaka-ainetta, niin sen käyttöä aina selitellään erikseen! Suomalainen raaka-aine alkaa olla siis lähtökohta – ei vaihtoehto.

Alkuperän ilmoittaminen ei silti aina riitä, vaan taustalle tarvitaan syvempää tarinaa sukutilan historiasta, makkaramestarin ansioista tai vaikkapa rantaniityistä, joilla tulevat pihvit laiduntavat. Tarinoiden vaatiminen haastaa tuottajat ja jalostajat oman itsensä markkinointiin ja ymmärtämään, että lopputuote ei ole pelkästään paketissa, vaan yhä enemmän myös sen ulkopuolella.

Taloudesta. Ruuan tuotannon vaikutuksista yhteiskuntaan on toisinaan puhuttu lähinnä ”huoltovarmuustekijänä”. Tuoreiden selvitysten myötä on onneksi saatu faktaa tiskiin ruokaketjujen vaikutuksesta aluetalouteen, eli arvonlisäykseen, työpaikkoihin ja verotuloihin. Pelkästään Satakunnassa ruoka-ala antaa työtä noin 13 000 ihmiselle ja tuottaa arvonlisäystä 500 miljoonaa euroa sekä verotuloja yli 100 miljoonaa euroa vuodessa! Ilman omaa jalostusta ja alkutuotantoa nuo työpaikat ja verotulot syntyisivät jossain muualla – todennäköisesti ulkomailla. Ei ole siis kansantaloudenkaan kannalta ihan yhdentekevää, minkä makkarapaketin tiskistä valitsee.

Vastuullisuudesta. Alkuperämaa tai tilan nimikään eivät vielä kerro peruskuluttajalle mitään siitä, miten ruoka on tuotettu. Lähiruoka-termiin on leivottu ikään kuin sanattomasti sisään mielikuva vastuullisesta tuotannosta. Tähän mielikuvaan sisältyy vielä paljon käyttämätöntä markkinointipotentiaalia, mutta samanaikaisesti tuo mielikuva aiheuttaa myös haasteita ja riskejä. Vastuullisuus ei ole markkinointikikka tai jokin projekti, vaan pitkäjänteinen tapa toimia ja ajatella. Se haastaa alkutuottajan miettimään ja tarvittaessa korjaamaan omia toimintatapojaan, tuomaan ne esiin ja olemaan niistä myös ylpeä.

Vastuullisuuden tarkastelu taitaa kuitenkin kohdistua vielä liikaa pelkästään alkutuottajaan. Seuraava askel lieneekin keinojen kehittäminen koko ketjun vastuullisuuden esiin tuomiseen kuluttajalle. Siihen sisältyvät esimerkiksi jalostavien yritysten ja vähittäiskauppojen toimintatavat, kuljetusmuodot, taloudelliset vaikutukset sekä ravintoloiden ja julkisten keittiöiden hankinnat.

Lopulta kuitenkin kuluttaja ratkaisee itse: vaikuttaako alkuperä, tukevatko ostokseni omaa aluetta, ovatko valintani vastuullisia vai olenko lähiruokaketjun heikoin lenkki?

Sillai kai? Timo Pukkila

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

100 syytä lähiruoalle!

Keskellä parasta syksyn satoa Satakunnan Osuuskauppa ja Sikses parasta -hanke järjestivät yhteistyössä lähiruokatapahtuman Porissa Mikkolan Prisman yhteydessä. Tapahtuman toteutus oli erinomainen. Paikalla oli kymmenen lähiruokatuottajaa, ohjelmaa lapsille ja kaksi lähiruokateemaan keskittyvää paneelikeskustelua.

”Meidän tulee olla ylpeitä  erinomaisesta lähiruokamaakunnastamme”, todettiin paneelissa yhteen ääneen. Satakunnassa on ensinnäkin hyvin paljon alkutuottajia ja runsaasti monen kokoisia jalostavia yrityksiä. Lisäksi me kaikki ruoan parissa työskentelevät tunnistamme, että satakuntalaista lähiruokaa on tarjolla monessa eri tuoteryhmässä. Monipuolisuus onkin satakuntalaisen lähiruoan ehdoton valttikortti. Kaikkiaan Satakunta on ruokamaakunta parhaasta päästä, ellei paras.

Paneelikeskusteluissa todettiin useaan otteeseen myös satakuntalaisen ruoan tuoreus, laatu ja maku. Ruoan maulla, tuoreudella ja laadulla on merkitystä nykypäivänäkin. Valistuneet asiakkaat vaativat yhä enemmän myös tietoutta ruoan alkuperästä, kotimaisuudesta ja ekologisuudesta. Ja juuri näihin kysymyksiin suomalainen lähiruoka vastaa mitä parhaiten. Lähiruoka on in.

Lähellä tuotetun ruoan työllistämisen vaikutuksia ei voi myöskään unohtaa. Meillä on Satakunnassa tuhansia alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden työpaikkoja, jotka parhaalla tavalla varmistavat, että täällä ansaittu raha ohjautuu ruokaostoksien osalta tukemaan maakunnan kehitystä ja elinvoimaisuutta. Suosi satakuntalaista, parannat maakuntasi elinvoimaisuutta!

100 syytä ellei tarinaa löytyisi kertomaan tämän satakuntalaisen lähiruoan puolesta. Niiden kertominen lienee kuitenkin enemmän "ostetun mainoksen" näköistä. Täten suosittelen vahvasti kaikkia tutustumaan lähikaupassa ruokatuotteiden tarjontaan sekä maistamaan, kokeilemaan ja ihastumaan oman maakuntamme tuotteisiin. Takaan ettet pety. Pidetään Satakunnan "kullasta" ‒ lähiruoasta yhdessä huolta. 

Sillai kai? Jussi Kaartinen

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

Marja-aronia ‒ todellista superfoodia!

Viime keväisellä Sikses parasta -hankkeen tiedonhankintamatkalla poikkesimme Winklhofin omenan- ja marjanviljelytilalla Baijerissa (www.winklhof.de). Siellä allekirjoittaneelle tuli eteen erittäin mielenkiintoinen tuttavuus ‒ terveellinen aronia marja. Aroniamehua oli tilalla myynnissä 0,5 litran lasipullossa ja 3 litran kartonkilaatikossa. Lisäksi tilalla viljeltiin myös merkittäviä määriä omenaa. Kaiken kaikkiaan marja- ja omenatuotteiden myynnistä 95 % tapahtui verkon kautta, vain 5 % tuotannosta myydään perinteisen kaupan kautta. Aikaisemmin Winklhofin isäntä oli tuottanut muun muassa sianlihaa, mutta kannattavuusongelmien vuoksi vaihtanut tuotannonalaa.

Aroniamarjat ovat alun perin kotoisin Pohjois-Amerikasta, mutta Suomessa esiintyvä marja-aronia (Aronia mitschurinii) on saanut nimensä venäläiseltä kasvitieteilijältä Ivan Michurinilta, joka teki 1900-luvun alussa risteytyskokeita kehittääkseen uusia hyötykasveja.

Marja-aroniaa on siis viljelty Venäjällä jo vuosikymmeniä. Myös Puolassa ja muissa Itä-Euroopan maissa sitä on käytetty jo kauan lääkemarjana. Nykyisin sitä myydään myös valmisteina, kuten tabletteina tai teenä. Saksassa aronia tuli tunnetuksi vasta noin 1990-luvun lopulla. Ensimmäiset aroniat Winklhofin tilalle tuli vuonna 2006. Nyt viljelyalaa on jo monta hehtaaria. Jo aiemmin tila aloitti omenan viljelyn ja sitä on nykyisin seitsemän hehtaarin alalla.

Suomessa marja-aronian tuotanto on melko vähäistä, mutta tavallisen supermarketin hyllyltä löytyy esimerkiksi kotimaista marja-aronia mehua vaikka luomuna. Parhaita käyttötarkoituksia ovatkin mehujen lisäksi hillot ja hyytelöt. Marjojen sisältämien parkkiaineiden vuoksi ei aronia sovellu tuoreena naposteluun. Siinä menee niin sanotusti suu suppuun.

Winklhofin isännän jakaman artikkelin mukaan aronia sisältää muun muassa antioksidantteja enemmän kuin muut marjat. Marjalla on myös paljon muita terveysvaikutuksia. No, varmasti näinkin on, sillä aronia on esimerkiksi Yhdysvalloissa noussut tunnetuksi terveysmarjaksi. Meillä Suomessa on julkaistu monia artikkeleja, joissa on tuotu esiin marjojen sisältämiä flavonoidimääriä sekä B-, C- ja E- ryhmien vitamiineja. Myös kivennäisaineita, kuten magnesiumia, rautaa ja jodia on tässä marjassa runsaasti.

Winklhofin isännän terveysjuomaresepti

kuumaan kesäpäivään:

   • 60-100 ml marja-aroniaa sekoitettuna yhteen litraan raikasta vettä 

        • Juodaan päivän aikana ‒ terveysvaikutukset tulevat silloin parhain esiin. 

Makua unohtamatta!

Sillai kai? Jari

Tämän blogi-sarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa.